Kirjasto ja kirjakaupat ovat paikkoja, joissa viihdyn aina. Ja molemmissa olen ollut myös töissä pienet pätkät. :)
Lukijana olen kausi-ihminen ja ehkä hieman tylsä, sillä luen varsin genretietoisesti. Suosikkini on luonnollisesti dekkarit, vaikka elämänkerrat (ja historiaa sivuavat teokset) ovat nyt vanhemmiten ruvenneet kiinnostamaan enemmän. Suomenkielisen kirjallisuuden lisäksi suosin englantia ihan jo kielitaidon säilyvyyden takia. Pitäisi varmaan uskaltautua lukemaan sitä ruotsiakin jossain vaiheessa. :)
Kirjojen ostajana olen nyt hieman murrosvaiheessa, sillä kirjahyllyn täyttyessä ja parin muuton tehneenä käytännöllisyys alkaa nostamaan päätään. :D Olen siis harkinnut osittaista siirtymistä e-kirjojen pariin.
Olen tehnyt sen verran taustatutkimusta asian tiimoilta, että en uskalla vielä ostaa erillistä lukulaitetta, mutta sen verran rohkean liikkeen olen tehny, että olen ladannut ilmaisen Amazon Kindle-sovelluksen omaan läppäriini testatakseni, miltä kirjan lukeminen näytöltä tuntuu.
Mahdollinen lukulaite, jonka ostan, tulee aika suurella todennäköisyydellä olemaan juuri Kindle, sillä englanninkielistä kirjallisuutta ostan nimenomaan Amazonista. Ipadin käyttötarkoitusta en ole oikein sisäistänyt ja Suomesta saatavilla lukulaitteilla ei voi lukea Amazon Kindle-muodossa olevia kirjoja (Suomessa yleisimmät tallennusmuodot taitavat olla epub ja pdf??). Ainakin näin olen ymmärtänyt tämän hetkisen tilanteen. :) Korjata saa, jos jollain on uudempaa/parempaa informaatiota, sillä tässähän tapahtuu kehitystä jatkuvasti..
Suomenkielistä tai suomennettuja kirjoja ostan mieluiten fyysisenä kirjana. Ellei kyseessä ole tiiliskiven paksuinen kirja. Esimerkkinä ostamani John Verdonin Sokkoleikki olisi voinut olla parempi hankinta e-kirjamuodossa. :D
Kirjan ostopaikalla ei sinänsä ole minulle mitään väliä. Ostan kirjoja sekä kirjakaupoista että marketeista. Nettikaupatkin on testattu joissain määrin. :) Kirjamessuiltakin olen joitain löytöjä tehnyt... (Siitä tulikin mieleeni että Helsingin Kirjamessuthan ovat 25.-28.10.2012 ja jos olen varoissani saatan käväistä siellä tutkimassa kirjamaailman menoa. :) )
Kommentti on vapaa... :) Kokemuksia e-kirjoista? Lukulaitteista? Himotuista kirjoista? Kirja-juttuja on varmaan vielä luvassa myöhemminkin, kun tässä tutustun tuohon Kindlen sovellukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti