perjantai 9. marraskuuta 2012

Avoimen opinnot jatkuvat

Uusi kurssi alkaa virallisesti ensi viikolla, mutta pääsen aloittelemaan jo nyt uusia tehtäviä.

Luvassa on videoluentoja, joista en ole kauhean innostunut, sillä aiempien kokemusten mukaan luennot menevät sanasta sanaan powerpoint-esityksen kanssa (eli jos osaan lukea asiat luentomateriaalista, miksi siis kuuntelisin pari tuntia puuduttavan tasaista jorinaa, jossa en saa mitään uutta tietoa aiheesta?). Mutta eipä tuolle voi mitään.. Elän toivossa, että joku luennoitsija osaisi esittää asiansa niin, että kuuntelusta tulisi jopa mielenkiintoista. :)

Pientä stressiä saattaa tulla esseen kirjoittamisesta, sillä en ole kauhean hyvä pitkien juttujen kirjoittamisessa (ainakaan asia-pohjalta, viittauksia unohtamatta). Lisämaustetta tulee siitä, että näitä essee-tehtäviä on nyt kaksi odottamassa, sillä tein tietoisen typerän valinnan ja lusmuilin tämän kolme viikkoa enkä kirjoittanut edellisen kurssin esseetä valmiiksi, VAIKKA se hyvänä aikomuksenani olikin. Tyhmästä päästä (ja liian pitkästä deadlinesta) kärsii siis koko ruumis.. :D

Blogia pyrin päivittämään parhaan taitoni mukaan viikoittain. Saattaa olla että ajastan osan jutuista, jos jonain päivänä runosuoni sykkisi enemmänkin kuin yhden jutun verran. :) Maanantaille taidan rustata juttua joulusta vaikka marraskuussa ollaankin, sillä itselläni on ajankohtaisena asiana joululahjojen osto.. ("¤#¤%¤#&/%¤##)

Rattoisaa viikonloppua kaikille lukijoille!! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti