perjantai 21. joulukuuta 2012

Exä ja minä.. :D

Hahhaa, joulun kunniaksi suhde syyniin, sillä sain edelliseen viestiin seuraavan kommentin, mitä jo osasin oikeastaan jo odotellakin. :D Toivottavasti ei haittaa, että kopsaan sen kommentin myös tähän? ^^ Olisi tullut vähän turhan pitkä vastaus tonne kommentti-lootaan.

"En kyllä ihan ymmärrä tuota sinun EX-tilannettasi, kun käyttäydytte kuin olisitte yhdessä edelleen, jos exän äidin luo menette syömään ym. Ei kyllä voi sanoa, että suhteenne on ohi, eikä uutta voi tulla tilalle, kun olette kiinni tosissanne."

Lähdetään ihan perusasioista liikkeelle..

Aloitettiin seurustelu vuonna...ööhh....nyt pitääkin ihan miettiä. 2008 alkuvuodesta! Ja puolen vuoden päästä asuttiin jo yhdessä, sillä ei ollut järkeä maksaa kahteen eri paikkaan vuokraa. Virallinen avopari-statuksella eläminen tuli päätökseen uutenavuotena 2010. Siitä lähtien on sitten eletty kämppis-elämää. Eli lyhyellä matikalla laskettuna 3 vuotta virallisesti avoparina ja 2 vuotta kämppiksenä. :)

Me ei olla tapeltu kertaakaan. Ikinä... Eroaminenkin meni oikeastaan kummankin itkiessä, sillä eihän se nyt mikään loistokas ja vitsikäs hetki ole, mutta tappelemisen aihetta ei siinäkään ollut...

Eron syynä oli se, että tämä suhde ei riitä minulle. Tai että minä en rakasta samalla tavalla exääni, kuin mitä hän rakastaa minua. Miten ikinä sen haluattekin sitten ymmärtää. :D Mietin tässä parhaillaan, että kuuluuko tämä osio toisaalta kenellekään... Tämä on oikeastaan minun ja exäni välinen asia.

Anyway.. Meillä on kuitenkin edelleen hyvät välit ja tullaan toimeen keskenämme. Uutta suhdetta ei ole näköpiirissä kummallakaan, kun ei kiinnostusta uuteen suhteen aloittamiseen ole, ei minulla, eikä exällä.. :D (Eikä takaisinpaluutakaan tule tapahtumaan!!) Hyvin yksinkertaista, eikö? Se olisikin sitten aivan toisenlainen tarina, jos tässä olisi uusi suhde viriämässä sivussa.

Tällä hetkellä meillä kummallakin on se tilanne, että olemme työttömänä.. Ja minä haaveilen siitä opiskelemaan lähdöstä. Eli erilleen muuttaminen on prosessi, joka on pahasti vaiheessa... Se tapahtuu kyllä, mutta sitten kun taloudellinen tilanne antaa myöten. Loppuelämää ei kuitenkaan näin vietetä. Eli ei hätää, jos tämä nyt jollekin hätäilyn aihe on.. :)

Ja sitten tämä joulun vietto asia.. :D Exäni äiti on hyvinkin tietoinen siitä asiasta, että me emme ole yhdessä, emmekä ole palaamassa yhteen. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että exäni äidin ja minun pitäisi katkaista välimme samalla, kun minä olen eronnut hänen pojastaan. :D Meillä on välit edelleen hyvät..Viime joulun olin yksin, ja tänä jouluna menen sitten exäni äidin kutsusta heille. Jos olisin kieltäytynyt, niin exäni äiti olisi tullut varmasti remmin kanssa hakemaan sinne. :D :D Yksin en saa kuulemma olla jouluna.. (niiii, ihan kuin täällä ranteita vedettäisiin auki.. :P)

Selventääkö tämä nyt yhtään tilannetta? :D (Luultavasti ei) Tottakai tämä on OUTOA varmaan monenkin mielestä. Meillä vain rakkaudesta muokkaantui kaverisuhde... Enkä ole ajatellut tätä kaverisuhdetta lopettaa, vaikka jossain vaiheessa luultavasti kummallakin on uusi parempi puolisko. :D Tosin siinä vaiheessa ei kyllä saman katon alla asuta, mutta kuitenki.. :D :D

Kommentti on vapaa... Mielipiteitä on monia ja eri mieltä saa olla.. :D Pitäkää kuitenkin kommentit asiallisella pohjalla, sillä näissä asioissa ei ole yhtä oikeata menettelytapaa. Jokainen suhde on erilainen ja myös suhteen päättäminen voi mennä joskus mutkan kautta. :) Kokemuksiakin saa kertoa, jos uskaltaa.. ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti