Flunssasta kärsitään edelleen vaihtelevalla menestyksellä.. Manaan tässä luultavasti taas kaikkia flunssademoneja kiihkeämpään raivoon kun sanon, että on harvinaista että olen saanut hengitettyä ilman suurempia ongelmia, sillä normaalisti poskiontelot lyövät automaattisesti tukkoon pienimmästäkin oireen ilmaantumisesta.
Tällä kertaa riesana on vain jatkuva niistäminen, aivastelu ja lievä kurkkukipu. Pieni lämpöily ja toisen korvan lukkoon meneminen on sitten näitä vaihtelevia vaivoja..
Kuumien juomien juominen alkaa suorastaan jo oksettaa... Teetä, kaakaota ja kuumaa mustaherukkamehua on lipitetty niin paljon, että tuskin tulee vähään aikaan enää juotua, mutta toisaalta pelkän kylmän veden juominenkaan ei maistu.. Ainakaan tällä hetkellä.
Siinäpä sitä olikin taas vanhan ihmisen sairaskertomus valitusta kerrakseen.. Hyvä harjoitella tässä vaiheessa, niin osaa sitten rapian 80-vuoden iässä sitten vetää ihan ammattilaisen elkein.
Mites on viikonloppu sujunut?! Rapsakat pakkaset oli ainakin piristämässä menoa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti