lauantai 15. kesäkuuta 2013

Yökukkujan kamera

Tämä viikko on mennyt taas täysin väärässä ajassa. Nukkumaan on tullut lähdettyä aamulla ja herättyä iltapäivällä. Tekemiset ovat olleet varsin minimissään, mitään suurta tekemisen puuskaa ei ole tullut..

Sen verran olen saanut tällä viikolla aikaiseksi, että kävin testaamassa kameran uuden akun kestävyyttä. Kamerani on Canonin Ixus 40, jolla alkaa olla ikää varmaan 10 vuotta.. Alkuperäinen akku alkoi olla jo täysi susi ja esimerkiksi Lontoon kuvat jäivät minun osaltani varsin minimiin, sillä akku päätti loppua parin ensimmäisen kuvan jälkeen ja ajatus akun jatkuvasta lataamisesta ei nyt ollut kovin järkevä.

Prismasta löytyi sitten Blumaxin vastaava akku (klik) pikkaisen vajaan 15 euron hintaan ja tällä hetkellä näyttää siltä, että pärjään vielä hetken ajan tällä vanhalla kamerallani, vaikka kamera onkin jo aikansa elänyt ja palvelee parhaiten aurinkoisella kelillä tai sisätiloissa (kuvanvakaimesta voidaan vain haaveilla, jos aikoo ottaa kuvia ilman salamavaloa.)

Tälläistä tällä viikolla ja ensi viikolla taas jotain ihan muuta. :) Viikonloppuja!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti