tiistai 13. marraskuuta 2012
Operaatio joulushoppailu
Tehtävä: kaksi pirpanaa onnelliseksi (+ pikku-toukka)
Osallistujat: allekirjoittanut (ja kantoapuna/järjen äänenä ex-puolisko)
Suoritusaika: 13.11.2012
Ostospaikka tänä vuonna: Tampere
Wish me luck! *<:)
ps. operaation onnistuminen/kulujen arviointi tulevat eetteriin, kun reissusta on selvitty.
EDIT: No niiin, nyt on sitten jouluostoksia suoritettu ja onnistumisprosentiksi voisi arvioida 85 %. :D Eli ei aivan putkeen mennyt tämä reissu, mutta kuitenkin sen verran hyvin että kehtaan sanoa homman olevan hallussa.
Ensi vuonna syntyvälle toukalle olen nyt ostanut jotain kivaa, johon yhdistän vielä vanhemmalta tulleen toiveen. Lahjan hinta tulee kokonaisuudessaan olemaan noin 30 euroa + postikulut.
Sitten nämä kaksi touhukasta pirpanaa... Kovia paketteja on nyt ostettu 2 kappaletta yhteiseen käyttöön. Kolmanteen pakettiin on idea kummankin kohdalla. Näiden lisäksi vielä perinteiset joulupukki-suklaat päälle, ettei vauhti ja vaaralliset tilanteet pääse loppumaan muksujen mummolassa (sokerihumalahan on iloinen asia). Saa kelvata minun puolesta ja voivoi, jos ei kelpaa saavan osapuolen osalta.. :D Iki-rasittavan fraasin mukaan, ELÄMÄ ON! Hinta-arviota en uskalla vielä heittää ilmoille, ennen kuin olen saanut viimeiset osaset ostettua. :) Elän toiveissa että jään alle 50 euron + postikulut.
Tunnustan ostaneeni myös itselleni joululahjan, joka tulee kestämään toivon mukaan ainakin seuraavat 5 vuotta. Ostin nimittäin alennuksesta itselleni takin hintaan 70 euroa. (norm. 100 euroa).
Kaiken kaikkiaan minun joulu oli sitten tässä. 200 euroa karkeasti arvioituna kaupan/postin kassaan. Jouluruokia emme erikseen harrasta tänäkään jouluna, joten niistäkään ei tarvitse ottaa paineita. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti