maanantai 28. tammikuuta 2013

15. Viikko Yliopiston erillisvalinta

Nyt tehdään paljastuksia.... (sori, ei tuu tissejä kuitenkaan ruutuun, jos joku sitä odotti)

Kuunvaihteessa alkaa Tampereen yliopistoon erillisvalinnan hakuaika (1.2.2013-28.2.2013) ja sinne lähtee tältä emännältä paperit vetämään.

Amk-tutkinnon pitäisi soveltua hakemalleni alalle (opparikin on sen minimivaatimus 3:sen arvoinen), suoritan parhaillaan perusopintoja ko alalta eikä nyt mitään ykkösriviä ole tulossa kursseista ainakaan näillä näkymin, tosin ei kyllä vitosiakaan.

Aineopintojahan en ole voinut suorittaa, kun en ole perusopintoja tehnyt PLUS, että en edes saa niitä tehdä työttömänä ollessa. Vaatisi siis sen että olisin töissä samaan aikaan jossain pätkähommissa.. Ja tällä hetkellä niitäkään ei ole näköpiirissä näillä nurkilla. :/

Työkokemustakin on jonkin verran alan töistä ja muut työkokemukset siihen päälle.

Perustelukirjeen kirjoittaminen tulee olemaan varmaan se tuskaisin homma, sillä en todellakaan tiedä mitä kirjeellä haetaan. Tai itseasiassa tiedän:

"Hakijan opiskelumotivaatiota arvioidaan perustelukirjeen avulla. Kirjeen suositeltava pituus on 1-2 sivua. Perustele kirjeessä, miksi haet juuri tähän koulutukseen Tampereen yliopistossa. Kirjeessä voit käsitellä aiempaa koulutus- ja työkokemustaustaasi, opintotavoitteitasi, opiskelumotivaatiotasi sekä mahdollisuuttasi opiskella päätoimisesti. Kerro myös, miten koulutus mielestäsi tukee tieteellisiä tai ammatillisia tavoitteitasi."

Vinkkejä saa antaa, jos hyviä sellaisia tietää.. :D Kehunko itseni maasta taivaaseen vai olenko vaatimaton suomalainen. Tieteellisestä tavoitteestani en tiedä, sillä en ole aivan varma pystynkö maailmaa muuttamaan tai pelastamaan, mutta ammatillisena tavoitteena on työpaikka, jossa viihdyn ja tunnen itseni omaksi itsekseni. :D Ai miten niin olen Y-sukupolven edustaja?!!?!

Mutta koska en todellakaan tiedä yhtään ainoata ihmistä, joka olisi tämän kautta opiskelemaan päässyt, niin en pidättele hengitystä vaan valmistaudun myös siihen varsinaiseen pääsykokeeseen, mikä on enemmän teinien heiniä. Siinähän sitten ihmetellään kun mamma rykäsee paikalle.. ^^

Yhteishakuhan osuu aina sinne maalis-huhtikuun tienoille (taitaa olla tämä se virallinen hakuaika tänä keväänä 4.3.-3.4.2013)

Toiveet ovat korkealla sillä kirja on jo minulle tuttu, MUTTA koska omaan (C:n) yo-paperit joilla ei oikeastaan tee yhtään mitään, niin paineet kokeeen onnistumisen suhteen ovat kovat. :/ Olisi pakko tempaista aika perhanan hyvät pisteet ja virheisiin ei ole varaa yhtään, sillä heti joku paremmilla yo-papereilla oleva menee ohi.

Kukas muu on pistämässä hakupapereita tänä keväänä kouluihin!??! Millä fiiliksillä ja joko on lukuhommat aloitettu aikaa sitten?! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti