Hengissä.. Ainakin melkein. Virtaa on kuitenkin enemmän kuin pienessä pitäjässä.. ;)
Vihdoin ja viimein alkaa tuntua siltä, että flunssapöpö on väistymässä unholaan. Uskallauduin jopa pientä punttitreeniä tekemään eilen ja voin kertoa että VUODEN treenitauko (satunnaisia kertoja lukuunottamatta) on pahasta!! Todella pahasta! :D Aloitan siis taas melkein puhtaalta pöydältä, mutta eiköhän se kunto taas palaudu nopsaan. :) Ainakaan persaus ei huutanut armoa tänä aamuna niin pahasti kyykkäämisen jäljiltä, kuin mitä luulin.. :D Älkää kuvitelko että olen himoliikkuja, sillä sitä en todellakaan ole. Lähinnä on yritys pitää painoa kurissa, kun e-pillereiden lopettamisen jälkeen viimein palauduin normaaliin kokooni.. :)
Samaisessa virtapiikissä syynäsin kaappeja (ja välttelin esseen kirjoittamista) ja jätesäkillinen kamaa lähtee roskiin piakkoin. Lievähköt pääni sisäiset riemunhuudot päästin, kun mahduin pariin vaatteeseen, mitkä olivat muutamia vuosia poissa käytöstä. Siirsin muutenkin osan vaatteista rekkikaappiin, kun hyllyt ovat täynnä tuon toisen osapuolen vaatteita, joita ei saa hävittää mutta joita ei myöskään ikinä käytetä. :D
Suunnitelmana tässä lähiaikoina onkin säilytyslaatikoiden ja vakuumipussien hankkiminen JA sitten lähtee turhat vaatteet kaapista paikkaan nimeltä jemma. Onpahan sitten muuton aikaankin helpompi vain kantaa tavaraa pihalle, kuin että sitten aloittaa vaatteiden ihmettely ja pesu/pakkaaminen.
Ärsyttävämpi urakka tuleekin sitten olemaan random-pahvilaatikoiden avaaminen ja tutkiminen. Näissä laatikoissa on siis kaikkea turhaa ja ei niin turhaa paperi-sälää, jota pitäisi säilyttää TAI jotka on muuten vaan vieläkin mukana kuvioissa, vaikka niillä ei mitään tehdä. Ostoslistalla on siis myös paperisilppuri!! Aiemmassa muutossa silppuriin päätyi muistaakseni 3 säkillistä paperia ja enemmänkin olisi varmaan saatu aikaan, mutta turnauskestävyys ei riittänyt aivan kaikkien juttujen tutkimiseen siinä vaiheessa. Eli se (turha paska) siis seurasi tähän kämppään ja ne laatikot ovat pyörineet nurkissa kokoajan, kun kaikkien muiden asioiden selvittäminen on ollut etusijalla.
Tälläistä siis vielä tässä keväällä luvassa.. :) Turhasta tavarasta eroon pääsy alkaa olla aika hyvässä mallissa, vaikka epäilin että näinköhän tästä hävitysoperaatiosta mitään tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti