keskiviikko 4. joulukuuta 2013

59. Viikko Marraskuun 2013 Säästötilanne ja joulukuun veronpalautukset..

Ei hemmetti, nyt on unohtunut koko marraskuun syntilista ja kaikki mahdolliset päivitykset.. Pahoittelut tästä myöhästyneestä selostuksesta!!!

Ouraiti, nyt pitääkin ihan miettiä mitä viime kuussa tapahtui.

Marraskuussa makselin ensimmäisen osan uudesta läppäristä ja isoimpina laskuina olivat liitonmaksu ja vakuutusmaksu. Muuten mentiinkin aika normi menolla. (Paitsi ne joululahjojen ostelut, joihin upposi parisen sataa, mutta niistä vielä myöhemmin lisää, kun listaan joulumenot yhteen..)

Tästäpä tulikin taas mieleeni, että pitäisi laittaa liittoon maksualennus-lappu sillä olen maksanut täyden hinnan koko vuoden ajalta, vaikka olen työttömänä. Typerä moka itseltä, mutta jospa sieltä tulisi osa rahoista takaisin..

Säästötilille en pistänyt ylimääräisiä sen perinteisen 20 euron lisäksi, joten Säästötili oli marraskuun lopussa +220 euroa.

MUTTA.... TADAAAAAAAAAAAAAAAA... Se tunne, kun tänään katsoi omaan tiliään. <3 Ollapa tuollainen summa joka kerta. ^^ Päivärahojen lisäksi tilille tupsahti veronpalautukset ja kyllähän siinä silmät lepäsivät. Säästöön menee taas osa rahoista, kuten viimekin jouluna, mutta pitää jemmailla osa vielä käyttötilille, koska arvon tässä Avoimen aineopintojen kohtaloa, että jatkanko vai en...

Tälläistä tänne... :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti